9.6.2018

Kasvimaalla kasvaa

Kiitos lämpimän toukokuun, kasvimaallakin on 
kasvu päässyt hyvään vauhtiin. 


Oregano ponkaisi taas omin voimin ja entistä suurempana "käyntiin". Samoin ruohosipulit.
Valkosipulia kokeilen ihan ekaa kertaa pari rivillistä. Kaksi piskuista lehtikaalia yrittää selvitä hengissä. Salaattia, porkkanaa, retiisiä ja tilliä pitää aina olla muutama. Mangoldia myös.
 Ja tietysti potageriini kuuluvat samettikukat sekä tänä vuonna köynnöskrassi. 
Kerrankin olen ymmärtänyt, mitä sana "muutama" tarkoittaa!

Ruohosipulit ovat tänä vuonna ihan jättikokoa.
Harmitus vain, että kukinnan alettua sato alkaa pikkuhiljaa rupsahtaa.
Kukkavarret ovat huomattavasti lehtivarsia kovempia, 
joten sadonkorjuukin on hiukan hankalaa.
Eipä silti, ovat mielestäni niin kauniita kukkiessaan, 
ettei tulisi mieleenikään mitään laajamittaista sadonkorjuuta 
harrastaa tässä vaiheessa.



Härkäpapu vol2 voi hyvin ja kukkii myös.
Ekan viljelmänhän kaiveli keväällä heti kylvön jälkeen ylös 
harakka tai varis ja pisteli poskeensa. 
Viisastuneena kasvatin vol2:t himassa ja siirsin 
taimina hallaharson alle varttumaan.
Härkäpapu poikkeaa muista pavuista siinä, 
että se kestää vähän kylmempääkin säätä. 

Ja toinen kiva juttu on, että ainakin tämä Witkiem on matala. 
Vain 90 cm. Tosin tänä keväänä, ilmeisesti kuumuuden/kuivuuden
 johdosta, ainakin toistaiseksi kaikki kasvit ovat tuuheita, 
mutta lyhytkasvuisempia kuin normaalisti. 
Tai sitten vaan luulen niin. 


Eniveis, poistin hallaharsot, joita käytin lähinnä helle- ja tuulisuojina, 
pari päivää sitten, kun havaitsin härkisten alkaneen kukkia. 
Hallaa täällä ei liene ollut, vaikkakin yöt ovat olleet todella kylmiä.
 Neljäasteisia aamuja ovat "tietäjät" huudelleet aidan takaa.



Joku laukka tämäkin. En ole ennen nähnyt lavatarhassa, ruohosipulin juuressa.
NÄTTI

Kesäkurpitsaparin pidän vielä harsohupussa. 
Harso kuulema poistetaan vasta, kun alkaa kukkia. 
Vähän luulen, että pian sekin tapahtuu. 
Babyt voivat hyvin, mutteivät vielä köynnöstä. 

Olen kaksi päivää kyhännyt ahkerasti ansaria ja sen sivustaa. 
Tänään ajattelin (niin, AJATTELIN) 
pitää rokulipäivän mm. valokuvauksen merkeissä. 
Saas nährä kui ämmän käy.







5.6.2018

Ja äkkiä olikin June


Toukokuu olikin sitten ihan outo. 
Tunnelma oli päivästä toiseen täysin heinäkuinen.
Siis heinäkuu jossain Välimerellä, sanoisin. 



Yhtään minkään kukinnan perässä ei tahtonut pysyä. 
Kaikkialla pukkaa kasvia ja nuppua. 
Ns. kevät- ja jopa alkukesäkukkijat alkavat olla
tätä kirjoittaessa jo kukkineet. 

Vaaleanpunainen kielo on eräs plänttimme harvinaisuuksista. Sekin "meni jo". 


Ja kuten kerrottu, päivällä uurastivat hikistä hommaansa remppapojat
ja minä pääsin iltaisin lähinnä kastelemaan pintamultia.
Viikonloput toki menivät perspystyssä rikkaruohoja riipien. 

Nyt alkaa patioproggis olla valmis. 
Ansari on pystyssä. Eilen asentuivat automaattiavaajat 
ja kipsaisin IKEAsta ostamassa varjostusverhot. 
50 asteinen kasvihuone kun ei ole kenenkään etu. 

Tässä nyt kuitenkin pieni tunnelmatiiseri viime sunnuntailta. 
Vähänkö oli kuuma päivä?
Toista se on tänään, kun tuuli vie tukan päästä
ja tunkeutuu kylmänä selkärankaan asti. 
Voi kasvipolojani!



Piti ensin olla ostamatta tänä vuonna Mårbackoja. 
Mutta en saanut olluksi. 





24.5.2018

kesä yllätti



Hupsis, tulipa nopeasti
🌸 KESÄ 🌸









Tontilla on riittänyt tekemistä lähes uupumukseen asti. 
Lisähaastetta tuo remppaproggis, joka alkoi kuun alussa, mutta jonka täysryske on ajoittunut tälle viikolle. Päivisin on hommissa tyämiähet ja iltaisin+viikonloppuisin yritän parhaani mukaan puikkelehtia romppeiden seassa ja istutella kasveja ja nyhtää rikkaruohoja. 
Kylläs tiedät, kaikkea mahdollista puuhaa pukkaa just nyt. 

Niin ja tietysti hommia hankaloittaa meidän kolokoira, joka on aivan tohkeissaan remppakamoista ja uusista, mielenkiintoisista (välikaikaisista) koloista. Tee siinä sitten...

Paljastaisinkohan, miltä meillä oikeasti näyttää?
No, tältä:



Zombientappovälineetkin ovat evakossa 😂











14.5.2018

Taimenpoikaset ulkoilee


Nyt täytyy kyllä sanoa, että 
KESÄ YLLÄTTI

Täällähän on ihan täyshelle. 
Nyt menee puutarhurilla sormi suuhun. 
Uskaltaako, vaiko eikö
päästää kasvit ulos? 
Siis ihan multaan saakka. 

Osan olen jo istuttanut äitienpäiväviikonloppuna. 
Daalian ja Gladioluksen juurakot/sipulit oli 
"pakko" laittaa multiin, sillä ulkoilutetut 
versot alkoivat olla liian suuria maitopurkkeihin. 
Ei ole yöpakkasia/halloja tiedossa ainakaan viikkoon. 
Itseasiassa suurin vaara tällä hetkellä 
on liian kuiva pintamaa!

Härkäpavun taimet pääsivät eilen lavan multiin. 
Harson alle, ettei harakat taas pääse tihutöihin.

Loput taimet ulkoilevat varjossa terassilla. 
Ovat nyt olleet pari vuorokautta jo yötäpäivää
ja tuntuvat voivan erinomaisesti.



Kesärkurpitsa, samettikukka ja akileija sulassa sovussa


Kosmos terhakkaana


Samettikukkaa on tänä vuonna useampaa sorttia.
Ja ritarinkannusta ihan liian paljon tulossa.


Tietenkin köynnöskrassia ja hajuhernettä


Aitoelämänlanka on sitä mieltä, että tänään
on hyvä päivä aloittaa kukinta.


Juu niinpä, 
mihinköhän minä näiden kaikkien kanssa oikein joudun.

ps. ihan älyttömän käteviä nuo muovilaarit. 
Pystyy kantamaan just sopivan määrän potteja
eestaas sisään ja ulos. Aurinkoon ja varjoon. 
Sinne ja tänne. 
Laitoin kunkin boxin pohjalle kastelumaton,
joka huolehtii kosteustasapainosta. 












4.5.2018

Huhkikuu


Ei ole otsikossa virhettä! 
Huhtikuun loppu muodostui HUHKIkuuksi. 

Touhua riitti. 
Mm. vadelma-aidat piti raakata. 
Viime vuotisista oksista sai hyvä haketta.

Sitkeästi kävin rikkaruohojen kimppuun, 
tähtäimenäni vuohenputki, mukulaleinikki, voikukka ja "joku"
jonka päättelen olevan rikkaruoho, sillä sitä on ihan joka paikassa. Leviää rönsystämällä laajoiksi läikiksi ja emokasvin juuret ovat syvällä. Tänä kesänä selvitän, mikä se on. 

Niin pitkälle olen mennyt kasvitunnistuksen kanssa, että merkkasin 10 tuntematonta kasvialkua, jotta osaan kesällä katsoa uudestaan, mitä niistä tuli. Otin jopa kuvat versoista, että olen ensi keväänä tietäväisempi.


Tulevan pytingin tieltä piti kaataa
ja tuhota maho luumu. Juurineen.
Se, jos mikä, oli äijähommaa!


Ai että, juuret olivat mehukkaita! 
Sitten antamaan mammalle kielisuudelma, jee!

Kaikenlaisen pakollisen lisäksi 
oli kiirus laitella uudet, talvi-iltoina suunnitellut,
 kukkamaat kuntoon.


Ns. mustikkamaan penkki (siinä mitään penkkiä ollut, mutta nyt on) 
suureni ja pääsi rikkaruohoistaan.
Mainittakoon tässä yhteydessä, että happamasta maasta tykkäävät 
mustikat siirtyvät syksymmällä toiseen, sopivampaan paikkaan. 

Tähän penkkiin tulee kahden siinä jo olevan pionin 
lisäksi daaliaa, gladioluksia ja muita KUKKIA.
Toinen pioneista on viime vuonna istutettu, 
joten kukkia siihen ei varmaankaan vielä tänä kesänä tule.

Rajaus tehtiin mustilla rajauspaaluilla. Niillä, joita myydään 
suht edullisesti kahden metrin rullissa.
Huolellisesti poistin kaikki rikkaruohot juurineen. 
KAIKKI = eiköhän siinä jo kahden viikon päästä taas rehota....

Omenapuun alla olevaa varjoyrttiä raakasin rajulla kädellä. 
Lähti noin metri ympäriinsä.
Luulin tosiaan olevani todella hurja, kunnes löysin "antiikinaikaisen" kivikehän. 
Mitä ilmeisimmin se  on joskus muinoin toiminut kyseisen rehottajan rajaajana! 
Okei, stoppasin siihen. 


Ajatuksenani on saattaa alue sellaiseksi, että keväisin se täyttyy 
sipulikukkijoista, joidenrontit myöhemmin peittyvät kesäperennojen alle. 

Akileijaa taimitarhassani jo kovasti kasvelee. 
Kurjenpolvet voisivat olla toinen lajike.
Enkä mielestäni repinyt mullista Tähtiputkia, 
joten toivottavasti nekin pääsevät nyt paremmin 
valtaamaan itselleen alaa tästä uutuustarhasta 
(joka saa vielä mehevää multaa kasvuvoimakseen).



Paljastui sellainenkin, että varjoyrtit ovat oikein mieluinen kotoilualusta etanoille.
Hmm... sille asialle pitänee tehdä jotain...










1.5.2018

Ja tapahtui niinä päivinä


Sitten se tuli. Kevät. 
Ihan normaalissa aikataulussa.
Vaikka hätäisimmät eivät meinanneet uskoa.




Kyllä en rupea laittelemaan taas 
näitä samoja kukankuvia vuodesta toiseen!
Mutta kun vuodesta toiseen aiheuttavat
sydämentykytystä ja suurta onnea...

Jänskällä olemme seuranneet, 
kelpaako uusi pönttö kenellekään.


Siinä taisi nyt käydä niin, että 
ensin lukaalista kiinnostui talitintti. Lupaavaa.
Sitten seurasimme ns. "hintahuudantaa", eli 
myöskin sinitiaiset tunsivat vetoa tyylikkäästi
maalattuun omakotitaloon. 
Vaan talitinttipä ajoi ne pois. 
Yhtenä päivänä boxista kuului kovaa 
kolinaa ja nakutuksen ääntä. Olin aivan varma,
että nyt perheenisä se siellä nikkaroi parvisänkyä.
Kun niin touhukkaasti kolosta lentoonkin lähti. 



Mutta sen jälkeen onkin sitten ollut hiljaista.
Kävikö tässä nyt niin, että talitinttipentele
kävi tuhoamassa sinitiaisten pesän?
Sen verran kriminaalilta tuo hemmo näyttää, vai mitä?!






25.3.2018

Tsekking, tsekking


Lähes päivittäin käydään tsekkaamassa
miten kevät edistyy.

No, aika hitaasti!
Mökin kulmilla aurinko on sulattanut lumet, 
portin alla on alvariinsa jäätyvä lätäkkö.
Muuten on hankea vielä kuukausiksi, luulen....


Aidan takaa kuikuilen tulevan kasvihuoneen paikkaa.
Tuosta se alkaa ja tuohon se päättyy... 
Ja silti on vaikea hahmottaa, 
miltä se lopulta näyttää.

Ja onpas nuo lavatkin vempallaan. 
Olen oikein tyytyväinen päätökseen, 
ettemme todellakaan byggaa sitä 
ansaria perustuksineen itse.

Verannalla on inhimillistä nyt, 
kun aurinko saadaan paistamaan sisään
luukuttomista ikkunoista. 
Inhimillistä tarkoittaa, että toistaiseksi 
nollan molemmin puolin. 
Vällyissä tarkenee hetken.





16.3.2018



On hanget, 
korkeat nietokset.....

Oi voi, kun se nyt antaa odottaa itseään, kevät.


Aurinko kyllä yrittää kaikkensa, pakkasista huolimatta.
Mutta ainakin vielä eilen jopa minä pystyin kävelemään hankikannolla.

Käytiin mökillä toteamassa, 
että vielä tienoot nukkuvat talviuntaan.
Sisään mökkiinkään ei päästy, sillä
ovi on jumahtanut kiinni. Taitaa olla jäässä. 


Siellä se piilottelee. 
Lähellä mutta niin kaukana, 
KEVÄT


Silti täällä on ryhdytty toimenpiteisiin. 
Siemeniä on mullassa, pieniä taimia aluillaan.
Ja kesän 2018 proggis on saanut kick-offinsa.

Siihen liittyen pari tiiseriä:



Mitäpä arvelet,
mikä mahtaa olla tuo
"kesän 2018 proggis"?





15.2.2018

Ystävänpäivän jälkeinen kylvöstartti




Helmikuu saatu yli puolen välin.
Nyt annan itselleni luvan ensimmäisiin kylvöksiin. 

Vuoden 2018 kylvökirja
on hempeän vaaleanpunainen Moleskinen ruutuvihko, 
jonka älysin jo tässä vaiheessa muovittaa.


Pääasia, että muistan kirjata tekemiseni ylös, 
sillä pää on tunnetusti hatara ja muisti mahdoton. 

Pallerolaukka  
(Allium sphaerocephalon)
sai startissa kärkipaikan. 
Ihan uusi tuttavuus.
Teki mieleni koittaa jääkaappikylmäkäsittelyä. 
Kylvin jl-laatikkoon kylvömultaan ja sirottelin vermikuliittia päälle. 
Sitten rei'itetty kelmu päälle ja jääkaappiin kuukaudeksi. 
Niin neuvoivat asiantuntijat. Tuonne parvekkeelle kun ei
todellakaan vielä voi mitään laittaa jäätymään. 

Syyssipuleista olisi varmasti ollut huomattavasti 
helpompi aloittaa tämä perenna, mutta kun syksyllä en 
sitten jaksanutkaan kaivaa ainuttakaan sipulia maahan. 
Pönttö!



Tästä tämä lähtee.
Siemenet on selvitetty ja 
suurpiirteinen (kuukausitason) 
kylvösuunnitelma tehty.